keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Katsotut elokuvat: Heinäkuu 2013

92. Spring Breakers (2012) ****

93. The Host (Vieras) (2013) **
Aikamoisen lälly scifidraama, jossa avaruusolentoloiset ovat ottaneet ihmisruumiit haltuunsa ja vain muutama ihminen piileskelee vielä yrittäen taistella loisia vastaan. Loiset metsästävät näitä ihmisiä ja saavat haltuunsa myös Saoirse Ronanin esittämän Melanien ruumiin ja yrittävät löytää hänen avullaan jäljellä olevat ihmiset. Juoni perustuu Stephenie Meyerin kirjoittamaan kirjaan, joka tunnetaan paremmin Twilight-kirjoistaan ja niistä tehdyistä elokuvista. Tämän ohjannut ja käsikirjoittanut Andrew Niccol osaa tehdä hyviä elokuvia (Gattaca ja Lord of War), tässä hänen taitonsa menevät kuitenkin hukkaan.

94. Maniac (2012) ****
Hyvä uusintaversio 80-luvun kulttikauhuelokuvasta.

95. G.I. Joe: Retaliation (G.I. Joe: Kosto) (2013) **
Teatteriversio.

96. Du zhan (Drug War) (2013) ****
Hyvää rikosmenoa Johnnie To'lta. Kiinan markkinoille suuntaamisen takia juoni oltiin tehty sen mukaiseksi, mutta Johnnie onnistui kääntämään asian edukseen.

97. G.I. Joe: Retaliation (G.I. Joe: Kosto) (Extended Action Cut) (2013) **½
Tämä pidempi Extended Action Cut toimi paremmin kuin teatteriversio. Aika tuhnua toimintaa kuitenkin, paitsi ninjakohtaukset, etenkin vuorella tapahtunut kohtaus oli elokuvan parasta antia. Miksi näistä pitää tehdä aivotonta paskaa kun sarjakuvista löytyisi montakin hienoa tarinaa?

98. Killing Season (2013) **½
Kaksi Bosnian sodan veteraania kohtaavat vuosia myöhemmin Appalakeilla, jossa toinen heistä (Robert De Niro) elelee erakkoelämää yrittäen unohtaa sodan kauheudet, kun taas toinen (John Travolta) haluaa muistaa ne. Ihan mielenkiintoisesta ideasta huolimatta Killing Season ei oikein toiminut. Hieman Saalistajaa ja Taistelijaa muistuttava elokuva olisi kaivannut järkevämpää juonikuviota ja enemmän toimintaa. John Travoltan serbiaksentti oli aikamoisen kammottava.

99. Sharknado (2013) ½
Hämmästyttävän huono tv-elokuva, jossa hurrikaani tuhoaa Los Angelesia ja kuljettaa tornadojen mukana haita, jotka alkavat tappaa tyhmiä ihmisiä. Pääosassa Beverly Hills 90210 tv-sarjasta tuttu ja stripparinakin nykyään työskenteleva Ian Ziering, jonka esittämä baarinomistaja lähtee pelastamaan ex-vaimoaan (American Pie -elokuvista tuttu Tara Reid) ja lapsiaan. Mukaan lähtevät myös kaunis baaritarjoilija (Cassie Scerbo, johon tutustuisin mieluusti paremmin sängyssä), paras kaveri Baz (Baywatch tv-sarjasta tuttu Jaason Simmons) ja baarin vakiasiakas (Yksin kotona elokuvista parhaiten tunnettu John Heard). Tuotannosta vastasi The Asylum, jonka muita elokuvaklassikoita ovat mm. Mega Shark vs. Giant Octopus, Mega Piranha, Titanic II, Nazis at the Center of the Earth ja Abraham Lincoln vs. Zombies.

100. The Company You Keep (The Company You Keep – Ikuiset liittolaiset) (2012) ***½
Ihan hyvä draamatrilleri, jossa nuori uutistoimittaja (Shia LaBeouf) pääsee vuosikausia FBI:ltä piileskelleen aktivistin (Robert Redford) jäljille. Hyvät näyttelijäsuoritukset ja ohjaus pitävät kivasti otteessaan, vaikkei varsinainen juoni lopulta hirveän ihmeellinen ollutkaan.

101. Aftershock (2012) ****
Mainio katastrofileffa, jossa joukko turisteja joutuu pakenemaan Chilessä henkensä edestä kun maanjäristys iskee. Jälkijäristysten ja tsunamin lisäksi riesana on vankilasta paenneet murhanhimoiset ja pillua tahtovat vangit. Eli Roth esittää amerikkalaisturistia ja myös tuotti ja käsikirjoitti elokuvan yhdessä ohjaaja Nicolás Lópezin kanssa. Näyttelijäsuoritukset olivat sopivan huonoja ja yllättäen hahmoista piti oikeasti. Selkeä roskaleffa, joka pitää katsoa oikealla asenteella. Mukana myös Selena Gomez pienessä cameoroolissa.

102. Mama (2013) ***½
Olisi toiminut paremmin jos Mamaa olisi näytetty vähemmän. Loppu meni aika överiksi. Muutoin kuitenkin kivan tunnelmallista kauhuilua, Jessica Chastain oli hyvä pääroolissa ja kakaroiden rooleihin oli löydetty sopivat tyttöset.

103. Black Rock (2012) ***
Katsomisen arvoinen jännitystrilleri, jossa kolme lapsuudenystävää (Kate Bosworth, Lake Bell ja Katie Aselton) lähtevät viikonlopuksi syrjäiselle saarelle telttailemaan ja joutuvat metsästäjien jahtaamiksi. Potentiaalia olisi tosin ollut huomattavasti parempaankin menoon. Aseltonin ja Bellin nakuiluista plussaa.

104. Only God Forgives (2013) ***½
Paikoin todella hyvä rikosdraamatrilleri Nicolas Winding Refniltä, mutta paikoin myös tylsää tekotaiteellista paskaa. Paskoista kohdista huolimatta tästä jäi kuitenkin suht positiiviset fiilikset, mutta tuskin tätä uudestaan tulee kovin pian katsottua. Ryan Gosling jäi lähinnä sivuhahmoksi kun taas Vithaya Pansringarmin esittämä eläkkeellä oleva poliisi Chang oli huomattavasti mielenkiintoisempi tapaus. Juonta tässä ei oikeastaan edes ollut. Seuraavaksi Winding Refniltä on tulossa seksitrilleri I Walk with the Dead, jossa Carey Mulligan ilmeisesti nakuilee runsaasti.

105. Silver Linings Playbook (Unelmien pelikirja) (2012) ****
Bradley Cooperin esittämä Pat vapautuu psykiatrillisesta sairaalasta ja muuttaa asumaan takaisin vanhempiensa (Jacki Weaver ja Robert De Niro) luokse. Pat joutui sairaalaan pahoinpideltyään vaimonsa rakastajan, jonka yhteydessä hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vaimostaan Pat joutuu pysyttelemään vähintään 150 metrin päässä lähestymiskiellon takia. Pat ei usko enää tarvitsevansa lääkkeitä vaan aikoo osoittaa vaimolleen olevansa paremmassa kunnossa pelkän positiivisen ajattelun myötä. Pat tapaa myös miehensä menettäneen ja seksiaddiktiosta kärsivän Tiffanyn (Jennifer Lawrence), joka lupaa auttaa häntä saamaan vaimonsa takaisin jos Pat osallistuu hänen kanssaan tanssikilpailuun. David O. Russelin ohjaama menestysdraamakomedia alkaa vähän erikoisempana mielenterveyttä käsittelevänä draamana, mutta muuttui lopulta aika perus romanttisen draamakomediakaavan mukaiseksi ja unohti mielenterveyspuolen aika totaalisesti. Hyvien näyttelijäsuoritusten ansiosta Unelmien pelikirja oli kuitenkin melkoisen hyvä elokuva, etenkin pidin Jennifer Lawrencen seksikkäästä ja jopa Robert De Niron varjoonsa jättävästä tulkinnasta Tiffanyn roolissa. Neitosta ei suotta palkittu lukuisilla palkinnoilla roolistaan.

106. World War Z (2013) ****

107. Scary MoVie (Scary Movie 5) (2013) *
Huono komedia, joka parodioi mm. elokuvia Mama, Paranormal Activity 1-4, Black Swan, Inception, Apinoiden planeetan synty, The Cabin in the Woods ja Evil Dead. Charlie Sheen ja Lindsay Lohan nähdään pienissä rooleissa itsenään ja molempien sekoiluista tehdään tietysti pilaa. Näiden Scary Movieiden parasta antia on edelleen nelososan lopussa ollut hauska Tom Cruise-sekoilu. Ashley Tisdale otti pääroolin Anna Farisilta, joka oli raskaana kuvausten aikaan. Mukana myös Snoop Dogg, Molly Shannon, Terry Crews, Katrina Bowden, Heather Locklear ja Mike Tyson.

108. The Purge (Puhdistuksen yö) (2013) *½

Puhdistuksen yö

The Purge (Puhdistuksen yö) (2013)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 108
Pisteet:
Jos voisin yhden yön aikana tappaa kenet tahansa, kävisin ottamassa hengiltä tämän elokuvan tekijät.
Kiinnostava idea, joka on mokattu todella pahasti. Ideana on siis se, että tulevaisuudessa Yhdysvalloissa yksi yö julistetaan vapaaksi tappamiselle ja väkivallalle ilman seuraamuksia kerran vuodessa, jolloin muuna aikana vuodesta ei tapahdu laisinkaan rikoksia. Ethan Hawken esittämä turvalaitteistoilla omaisuutensa ansainnut perheenisä lukittautuu vaimonsa (Lena Headey), tyttärensä (Adelaide Kane) ja poikansa (Max Burkholder) kanssa turvalaitteistolla varustettuun kotiinsa. Pian he joutuvat kuitenkin päättämään ovatko itse valmiita turvautumaan väkivaltaan ja jopa tappamaan suojellakseen toisiaan.

Meno muuttuu valitettavasti idioottimaiseksi heti yön alettua ja perheen kakaran tehdessä typerän teon. Siinä vaiheessa myös Ethan Hawken esittämä isä muuttui idiootiksi, eikä edes useimmiten loistavasti näyttelevä Lena Headey onnistunut pitämään hahmoaan järkevänä. Tekijöiden lisäksi kävisinkin hoitelemassa päiviltä lisäksi myös kakaraa esittäneen Max Burkholderin ja miksen samalla tiellä myös pahista nolosti esittäneen Rhys Wakefieldin. Vain 3 miljoonaa dollaria maksanut elokuva on menestynyt huonoudestaan huolimatta sen verran hyvin, että sille ollaan tekemässä myös jatko-osaa. Toivottavasti siinä ei ole mukana tämän tekijöitä ja näyttelijöitä, silloin voisin ehkä sen jopa katsoakin.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Traileri: Tom Yum Goong 2

Tony Jaa etsii jälleen kadoksissa olevaa elefanttiaan Tom Yum Goongin jatko-osassa Tom Yum Goong 2, josta on julkaistu ensimmäinen traileri. Tehosteet näyttävät törkeän huonoilta, mutta muutoin luvassa on ilmeisesti aikas hyvää toimintaa. Tonylta on tulossa myös kaksi toimintaelokuvaa, joissa hän näyttelee Dolph Lundgerin kanssa.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

World War Z

World War Z (2013)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 106
Pisteet: ****
YK:n tutkijana kriisipesäkkeissä ympäri maailmaa ennen työskennellyt Gerry Lane (Brad Pitt) viettää rauhallista perhe-elämää vaimonsa (Mireille Enos) ja kahden tyttärensä (Sterling Jerins ja Abigail Hargrove) kanssa Philadelphiassa. Zombie-epidemian levitessä ympäri kaupunkia he joutuvat pakenemaan. Gerryn entinen työnantaja YK:n apulaispääsihteeri Thierry Umutoni (Fana Mokoena) lähettää helikopterin pelastamaan Gerryn perheineen, mutta turvapaikan perheelleen saadakseen hänen on lähdettävä selvittämään epidemian alkuperää virustutkija Andrew Fassbachin (Elyes Gabel) kanssa. Reissu vie Gerryn mm. Etelä-Koreaan ja Jerusalemiin, joista olisi löydettävä johtolankoja ja samalla yritettävä pysyä hengissä epidemian levitessä ympäri maailmaa.
Marc Forsterin ohjaama World War Z perustuu Max Brooksin kirjoittamaan loistavaan Sukupolvi Z-kirjaan, mutta lainaa kirjasta lähinnä vain asetelman. Kyseinen kirja kannattaakin unohtaa tätä elokuvaa katsoessa, tai sen unohtaa oikeastaan pakostikin. Elokuva heittää katsojan Brad Pittin esittämän YK-tutkijan kanssa keskelle maailmanlaajuista painajaista. Perinteisten George A. Romeron elokuvista tuttujen laahustavien elävien kuolleiden sijaan ihmislihaa hamuavat sprinttereiden lailla juoksevat ja pitkiä matkoja loikkaavat raivoavat zombiet. Isommasta joukosta muodostuu nopeasti muurahaisten tavoin kuhiseva ja pysäyttämätön lauma, joka pääsee jopa korkeiden esteiden yli toistensa päälle kasautumalla. Normaalisti moisten zombieiden näkeminen vain vituttaisi, etenkin kun useimmiten nämä juoksevat zombiet pystyvät myös kävelemään pitkin seiniä ja tekemään ties mitä supersuorituksia. Tässä niin ei kuitenkaan onneksi ollut, seinillä kävelyt oltiin jätetty C-luokan leffoihin ja tässä keskityttiin lähinnä tuohon muurahaisefektiin, joka toimii yllättävän hyvin.

Hyvin toimii myös elokuvan tunnelma, joka on mukaansatempaava. Päähenkilön puolesta jännitti oikein tosissaan ja tulipa jopa säpsähdettyä yhdessä kohdassa oikein kunnolla, mitä nykyään tapahtuu meikäläiselle melkoisen harvoin jos laisinkaan elokuvia katsellessa. Musiikit olivat paikoin erinomaisia ja tehosteet selkeästi isolla rahalla tehtyjä ja hyvinkin onnistuneita. Selkeä kesäleffa oli kyseessä, meno oli siis sen mukaista eli mitään palkintoja tälle ei tulla jakamaan, mutta viihteenä oikein onnistunut tapaus ja huumori oli mukavan mustaa. Kaksi tuntia kului hetkessä ja itseasiassa luulin elokuvan kestävän vähintään puolisen tuntia pidempään lopun koittaessa. Jatko-osa onkin jo kehitteillä, ehkä kaksikin, sillä alkuperäinen suunnitelma oli tehdä tästä trilogia. Tekijät eivät olleet tyytyväisiä alkuperäiseen lopetukseen, joten elokuvalle kuvattiin kokonaan uusi loppu ja juonta muutettiin muutoinkin melkoisesti. Matthew Foxin esittämä sotilas saksittiin lähes kokonaan pois. Budjettikin ylittyi noin 20 miljoonalla dollarilla, mutta aika vähäisesti muutokset näkyvät itse elokuvassa, loppukohtaus tosin tuntui hieman erilaisemmalta kuin aiempi elokuva. Loppuratkaisusta voi olla montaa mieltä, mutta itse ainakin odottelen jo seuraavaa osaa innolla. Suosittelen myös kirjan lukemista, mutta sitä ei kannata verrata tähän minkäänlailla.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Traileri: 47 Ronin

Keanu Reevesin tähdittämä 47 Ronin saapuu teattereihin Suomessa 3. tammikuuta 2014. Ensimmäinen traileri lupailee yllättävänkin hyvää menoa.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Traileri: Special ID

Clarence Fokin ohjaama Special ID saa ensi-iltansa Kiinassa loppuvuodesta 2013. Donnie Yen nähdään pääosassa ja ensimmäisen trailerin perusteella luvassa on runsaasti kunnon toimintaa. Mukana myös Andy On, Collin Chou ja Ken Lo.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Traileri: Riddick

Vin Diesel palaa Riddickin rooliin Riddickissä, josta on julkaistu uusi verinen traileri. Elokuva saapuu teattereihin Suomessa 27. syyskuuta 2013.

Traileri: Kick-Ass 2

Kick-Ass 2:sta on julkaistu uusi verisempi traileri.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Spring Breakers

Spring Breakers (2012)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 92
Pisteet: ****
Brit (Ashley Benson), Candy (Vanessa Hudgens), Cotty (Rachel Korine) ja Faith (Selena Gomez) ovat neljä college-opiskelijaa, jotka unelmoivat viettävänsä yhdessä elämänsä parhaan spring breakin. Rahat ovat kuitenkin vähissä, joten he ryöstävät pikaruokalan vasaralla ja vesipyssyllä aseistautuneena. He suuntaavat Floridaan, jonne vuosittain kokoontuu satojatuhansia opiskelijoita bilettämään useiksi viikoiksi ilman minkäänlaisia rajoja. Spring break, bitches. Viinaa, huumeita, bikiniperseitä, paljaita tissejä, seksiä ja lisää viinaa. He tapaavat myös räppäri Alienin (James Franco), joka on Pietarista kotoisin oleva gangsteri ja houkuttelee heidät syvemmälle rikoksen veriseen maailmaan.
Harmony Korinen ohjaama Spring Breakers on satiirinen draamakomedia opiskelijabilettämisestä, tarkemmin ottaen spring breakistä, jota vietetään Yhdysvalloissa talviloman aikoihin. Silloin sadattuhannet opiskelijat todellakin lähtevät Floridaan bilettämään ja unohtavat hetkeksi tylsän arjen ja opintonsa. Korine ei kuitenkaan vaivaudu osoittelemaan ketään sormella, vaan on oikeastaan täysin näiden aivottomien bilettäjäopiskelijoiden puolella, osoittelun saa hoitaa katsoja itse, jos haluaa. Spring breakin lisäksi osansa saa myös huumehöyryinen räppiskene, johon päästään tutustumaan James Francon esittämän Alienin kautta. Musavideotyylisesti kuvattu ja editoitu elokuva tarjoaa runsaasti paljaita tissejä ja bikiniperseitä kuten kuuluukin, mutta tunnelma on sen verran erikoinen, ettei kukaan voi kuvitella kyseessä olevan vakavasti otettavasta elokuvasta. Tai toki voi, jos on idiootti.
Korine onnistui houkutella James Francon esittämään Alienia ja mies on uppoutunut rooliinsa ihan tosissaan. Francon räppärigangstalook jääkin hyvin mieleen. Tyttöjen rooleihin Korine onnistui saamaan laulajana ja Justin Bieberin ex-tyttöystävänä tunnetun Selena Gomezin, Disneyn teinimusikaalileffoista ja nettiin päätyneistä nakukuvistaan tunnetun Vanessa Hudgensin, tv-näyttelijä Ashley Bensonin ja vaimonsa Rachel Korinen. Hekin ovat kaikki hyviä rooleissaan. Vain 5 miljoonaa dollaria maksanut elokuva valmistui jo syksyllä 2012, mutta laajempaan levitykseen se päätyi vasta vuoden 2013 alussa ja on saavuttanut varsin hyvää menestystä. Kassatuloja kertyi maailmanlaajuisesti 31 miljoonaa dollaria. Omalaatuisista elokuvista tunnettu Korine saaneekin vähän isompaa budjettia seuraaviin elokuviinsa, mutta eiköhän mies tule jatkossakin tekemään ihan sellaisia elokuvia mitä itse haluaa. Täytyy jossain vaiheessa tutustua miehen aiempiinkin tuotoksiin.