perjantai 28. kesäkuuta 2013

Traileri: Escape Plan

Mikael Håfströmin ohjaama toimintatrilleri Escape Plan saapuu teattereihin loppuvuodesta 2013. Pääosissa nähdään kaksi suurinta toimintatähteä Sylvester Stallone ja Arnold Schwarzenegger, muissa rooleissa Jim Caviezel, Vincent D'Onofrio, Vinnie Jones, Sam Neill, 50 Cent ja Amy Ryan. Kyllähän tämä on pakkokatsottavaa ja näyttää ihan viihdyttävältä ensimmäisen trailerin perusteella.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Teaser traileri: The Counselor

Ridley Scottin ohjaama trilleri The Counselor saapuu Yhdysvalloissa teattereihin loppuvuodesta 2013. Rooleissa Brad Pitt, Michael Fassbender, Javier Bardem, Cameron Diaz, Penelope Cruz ja Natalie Dormer.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

The Battery

The Battery (Unrated-versio) (2012)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 87
Pisteet: ****
Kaksi entistä baseball-pelaajaa, Ben (Jeremy Gardner) ja Mickey (Adam Cronheim) kävelevät päämääröttämästi pitkin Uuden-Englannin maaseutua. He pysyttelevät poissa tiuhaan asutuilta seuduilta, jossa elävät kuolleet etsivät syötävää. Pysyäkseen hengissä heidän on tultava toimeen keskenään. Ben on sinut uuden elämäntyylin kanssa, kun taas Mickey kaipaa entistä rauhallista elämäänsä tyttöystävänsä kanssa. Eräänä päivänä he kuulevat muiden hengissä selvinneiden radiokeskustelun ja Mickey haluaa päästä heidän luokseen turvaan.

Yllättävän hyvä indiezombieleffa, joka tehtiin 6000 dollarilla ja on saavuttanut jo pienoista kulttimainetta elokuvafestareilla. Todella laadukas elokuva budjettiinsa nähden. Etenkin kuvaus oli paikoin erittäin kaunista. 14 päivässä kuvattu elokuva on juoneltaan aika rajallinen eikä zombeja hirveästi nähdä. Sen sijaan keskitytään kahden päähenkilön välisen konfliktin rakentamiseen, miesten persoonallisuudet ovat nimittäin aikamoisen erilaiset. Gardner ja Cronheim suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti ja Gardnerilla tuntuu olevan ohjauslahjojakin. Musiikkivalinnat ovat onnistuneita ja zombit ovat niitä oikeita hitaita laahustajia. Yhdessä kohtauksessa jopa runkataan isotissiselle zombille. Ehdottomasti siis suositeltavaa katsottavaa.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Evil Dead (2013)

Evil Dead (2013)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 81
Pisteet: *
Nykykauhupaskaa.
Viisi nuorta, Mia (Jane Levy), Mian veli David (Shiloh Fernandez), Eric (Lou Taylor Pucci), Olivia (Jessica Lucas) ja Davidin tyttöystävä Natalie (Elizabeth Blackmore), lähtee syrjäiselle metsämökille tarkoituksena saada vieroitettua Mia irti huumeista, joiden yliannostuksen takia hänet on jo kerran ehditty julistaa kuolleeksi. Mökin kellarista löytyy kuitenkin eläintenraatoja, haulikko ja Naturom Demonto niminen kirja, jota lukemalla Eric onnistuu herättämään uinuvan demonin, joka alkaa vainota ensin Miaa ja sitten tappaa heitä yksitellen.
Fede Alvarezin ohjaama Evil Dead ei ole varsinaisesti uusintaversio Sam Raimin vuonna 1981 ohjaamasta The Evil Deadista, vaan paremminkin uusintatulkinnan ja löyhäisen jatko-osan välimuoto. Elokuva on menestynyt sen verran hyvin, että sille ollaan suunnittelemassa jo jatko-osaa ja lisäksi Sam Raimi aikoo tehdä virallisen jatko-osan Pimeyden armeijalle, joka on siis alkuperäisen Evil Dead-trilogian kolmas osa. Suunnitteilla on myös tehdä niiden jälkeen vielä ainakin yksi elokuva, jossa Evil Dead-trilogiasta tuttu Ash, jota esittää Bruce Campbell, ja tässä nähty Jane Levyn esittämä Mia kohtaavat.

Tämä uusi Evil Dead on saanut melkoisesti ylistystä kauhuharrastajilta, tai vähintään sitä on kehuttu ihan hyväksi nykykauhuelokuvaksi. Eipä kyllä ole, sillä Evil Dead on juurikin nykykauhuelokuvaa huonoimmillaan. Hahmot ovat täysin yhdentekeviä, ympäristöä ei esitellä millään tavalla, kuvaus on hengetöntä, musiikki pauhaa ilman tarkoitusta, katsojalle ei anneta missään vaiheessa hengähdystaukoja, todellisen kauhun sijaan katsojaa piinataan kaiken näyttävällä gorepornolla ja mitään ei jätetä katsojan mielikuvituksen varaan. Eikä tässä ollut oikein mitään yhteistä alkuperäisen The Evil Deadin kanssa, paitsi metsämökki ja sen kellarista löytyvä kirja, joka herättää uinuneen demoniolennon. Toivonkin ettei tuota suunniteltua alkuperäisen Evil Dead-trilogian ja tämän yhdistävää elokuvaa tulla koskaan tekemään. Jatko-osakin saisi puolestani jäädä tekemättä, enkä ole varma tahdonko oikeasti nähdä Pimeyden armeijan jatko-osaakaan.

Traileri: 300: Rise of an Empire

Noam Murron ohjaama ja Zack Snyderin tuottama 300: Rise of an Empire on jatkoa Snyderin ohjaamalle 300 elokuvalle vuodelta 2006. Pääosia esittävät Lena Headey, Eva Green, Rodrigo Santoro ja Sullivan Stapleton. Elokuvateattereihin elokuva saapuu keväällä 2014.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Traileri: Man of Tai Chi

Keanu Reevesin ohjaama Man of Tai Chi saapuu teattereihin vuoden 2013 aikana. Keanu Reevesin lisäksi elokuvassa näyttelevät Tiger Hu Chen, Karen Mok ja Iko Uwais.

Teaser traileri: Diana

Oliver Hirschbiegelin ohjaamasta draamaelokuvasta Diana on julkaistu ensimmäinen teaser traileri. Prinsessa Dianaa elokuvassa esittää Naomi Watts.

Teaser traileri: Hobitti: Smaugin autioittama maa

Peter Jacksonin ohjaama Hobitti: Smaugin autioittama maa saapuu teattereihin joulukuussa 2013. Elokuvasta on julkaistu ensimmäinen teaser traileri.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Jack the Giant Slayer

Jack the Giant Slayer (2013)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 79
Pisteet: ***
Köyhä maanviljelijän poika Jack (Nicholas Hoult) lähtee myymään hevostaan kunnostaakseen kotinsa katon ja kohtaa kauniin prinsessa Isabellen (Eleanor Tomlinson), jonka tulee pelastaneeksi öykkäreiden kynsistä. Kotiinsa hän palaa kuitenkin mukanaan vain papuja, joiden hänelle antanut munkki väitti olevan pyhiä. Yksi pavuista sattuu putoamaan Jackin kodin alle. Samaan aikaan Isabelle karkaa kotoaan kun hänen isänsä kuningas Brahmwell (Ian McShane) aikoo naittaa hänet kuninkaaksi havittelevalle Roderickille (Stanley Tucci). Isabelle päätyy Jackin luokse, mutta heidän jälleennäkemisensä keskeytyy kun pavusta kasvaa kastuttuaan pilviin asti ulottuva jättimäinen pavunvarsi, joka vie mukanaan Isabellen ja Jackin kodin. Jack lähtee pelastamaan Isabellea Roderickin ja kuninkaan kaartia johtavan Elmontin (Ewan McGrogor) sekä tämän luottomiesten kanssa ja kokee elämänsä seikkailun jättiläisten valtakunnassa ja puolustaessaan kuningaskuntaa jättiläisten hyökkäykseltä.

Jaakko ja pavunvarsi lastensadun pohjalta tehty Jack the Giant Slayer yllätti olemalla ihan katsomisen arvoinen tapaus. Erityisesti pidin siitä, että elokuvassa kuoli porukkaa lähes koko ajan. Verta ei roiskunut, sillä kyseessä on kuitenkin lapsille suunnattu (ikäraja on Suomessa 12) seikkailuelokuva, mutta yllättävän raakaa menoa löytyi kyllä paikoin. Ja toinen hyvä juttu oli se, ettei jättiläisistä edes yritetty tehdä mitään hyviksiä, vaan he olivat ihmisiä suihin popsivia tyhmyreitä. Pääosaa esittänyt Nicholas Hoult on melkoisen kusinen näyttelijä, mutta muihin rooleihin oli haalittu aika kovia nimiä, jotka vetivät ihan mainiot roolisuoritukset, kuten Ewan McGregor, Ian McShane ja Stanley Tucci. Eleanor Tomlinson oli ihan söpö, mutta jäi kyllä seinäruusuksi toiminnan osalta.

Stoker

Stoker (2013)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 78
Pisteet: ****
India Stoker (Mia Wasikowska) menettää isänsä 18-vuotispäivänään oudon auto-onnettomuuden seurauksena. Hautajaisissa hän tapaa ensi kertaa isänsä pikkuveljen Charlien (Matthew Goode), joka muuttaa Indian ja hänen epävakaan äitinsä Evelynin (Nicole Kidman) luokse auttaakseen heitä toipumaan menetyksestä. Ulkomailla matkustellut Charlie vaikuttaa Indiasta heti oudolta, mutta samalla myös kiehtovalta. Samaan aikaan ihmisiä alkaa katoamaan Indian ympäriltä jälkiä jättämättä ja Charliella tuntuu olevan jotakin tekemistä niiden kanssa.
Kukapa olisi uskonut että Pako -tv-sarjassa aikamoisen pökkelösti näytellyt Wentworth Miller osaisi tehdä hyviä käsikirjoituksia. Mies nimittäin kirjoitti tämän Stokerin salanimellä Ted Foulke ja vuonna 2010 se päätyi Hollywoodin "mustalle listalle", johon äänestetään parhaimmat ei vielä tuotantoon päätyneet käsikirjoitukset. Listalle ovat viime vuosina päätyneet mm. elokuvien Juno, The Social Network, Safe House ja Argo käsikirjoitukset, ennen kuin ne on tehty elokuviksi. Miller vietti Pako -tv-sarjan jälkeen neljä viikkoa kirjoittaen Stokeria ja ilmeisesti myös sen esiosaa Uncle Charlieta ja lähetti ne eteenpäin. Loppu on historiaa, sillä mies on jo lunastanut paikkansa elokuvakäsikirjoittajana vaikka tämä Stoker valmistui elokuvaksi vasta 2013. Vielä ei ole tietoa päätyykö myös Uncle Charlie elokuvaksi, mutta Miller on jo myynyt hieman samankaltaisen kauhuelementtejä sisältävän perhedraaman The Dissapointments Room käsikirjoituksen ja siitä suunnitellaan elokuvaa. Lisäksi Miller neuvottelee Oprah Winfreyn ja Tom Hanskin tuottaman The Story of Edgar Sawtellen käsikirjoittamisesta, jossa tulisi olemaan hieman samanlainen juoni kuin tässä Stokerissa.
Stoker on yksi omaperäisimmistä elokuvista, mitä Hollywoodista on viime vuosina tullut. Millerin käsikirjoitus on sekoitus perhedraamaa, kieroitunutta perverssiä seksuaalisuutta ja Hitchcockmaista rikoskerrontaa. Ohjauksesta vastannut Park Chan-wook aloittaa elokuvan turhankin taiteellisesti eikä oikein malta keskittyä hahmoihin. Säärtä pitkin vilistävän hämähäkin sijaan olisin halunnut tietää hieman enemmän keitä hahmot oikein ovat. Juonessa on paljon samankaltaisuuksia Alfred Hitchcockin ohjaaman Epäilyksen varjo elokuvan kanssa. Valitettavasti en ole sitä vielä nähnyt, joten enpä osaa sanoa asiasta sen tarkemmin. Parkilla kestää jonkin aikaa saada elokuva toimimaan, mutta etenkin lopussa meno on aikamoista herkkua. Parkin paras elokuva on tämänkin jälkeen edelleen vuonna 2003 valmistunut Oldboy, josta on tulossa pian jenkkiversiokin, mutta aika selkeästi tämä Stoker kuuluu sinne Parkin parhaiden elokuvien joukkoon, ainakin niistä elokuvista jotka olen häneltä nähnyt.

Mia Wasikowska esittää hienosti Indiaa ja uskaltautuu jopa hieman nakuilemaan. Matthew Goode vetäisee kenties uransa parhaan roolin Charlie-setänä. Veikkaisin että molemmat tulevat saamaan vahintäänkin palkintoehdokkuuksia rooleistaan. Nicole Kidmanin roolisuoritus oli tavallaan myös hyvä, mutta toisaalta hän tuntui olevan elokuvan heikoin lenkki. Jos odottaa näkevänsä jotakin Oldboyn kaltaista menoa niin tulee kyllä pettymään, sillä tämä oli aikamoisen erilainen kuin Parkin aiemmat elokuvat.