keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Puhdistuksen yö

The Purge (Puhdistuksen yö) (2013)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 108
Pisteet:
Jos voisin yhden yön aikana tappaa kenet tahansa, kävisin ottamassa hengiltä tämän elokuvan tekijät.
Kiinnostava idea, joka on mokattu todella pahasti. Ideana on siis se, että tulevaisuudessa Yhdysvalloissa yksi yö julistetaan vapaaksi tappamiselle ja väkivallalle ilman seuraamuksia kerran vuodessa, jolloin muuna aikana vuodesta ei tapahdu laisinkaan rikoksia. Ethan Hawken esittämä turvalaitteistoilla omaisuutensa ansainnut perheenisä lukittautuu vaimonsa (Lena Headey), tyttärensä (Adelaide Kane) ja poikansa (Max Burkholder) kanssa turvalaitteistolla varustettuun kotiinsa. Pian he joutuvat kuitenkin päättämään ovatko itse valmiita turvautumaan väkivaltaan ja jopa tappamaan suojellakseen toisiaan.

Meno muuttuu valitettavasti idioottimaiseksi heti yön alettua ja perheen kakaran tehdessä typerän teon. Siinä vaiheessa myös Ethan Hawken esittämä isä muuttui idiootiksi, eikä edes useimmiten loistavasti näyttelevä Lena Headey onnistunut pitämään hahmoaan järkevänä. Tekijöiden lisäksi kävisinkin hoitelemassa päiviltä lisäksi myös kakaraa esittäneen Max Burkholderin ja miksen samalla tiellä myös pahista nolosti esittäneen Rhys Wakefieldin. Vain 3 miljoonaa dollaria maksanut elokuva on menestynyt huonoudestaan huolimatta sen verran hyvin, että sille ollaan tekemässä myös jatko-osaa. Toivottavasti siinä ei ole mukana tämän tekijöitä ja näyttelijöitä, silloin voisin ehkä sen jopa katsoakin.

1 kommentti: