sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Lorax


The Lorax (Lorax) (2012)
Ohjaus: Chris Renaud, Kyle Balda
Käsikirjoitus: Ken Daurio, Cinco Paul
Äänirooleissa: Danny DeVito, Ed Helms, Zac Efron, Taylor Swift, Betty White, Rob Riggle, Jenny Slate
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 189
Pisteet: ***½
Hyvä koko perheen animaatio opettavaisella tarinalla.
Thneed-Villen kaupungissa kaikki on tehty keinotekoisesti muovista, metallista tai muista keinokuidusta. Mukaanlukien pensaat ja puut. Ted Wiggins (ääniroolissa Zac Efron) on 12-vuotias poika, joka on ihastunut kauniiseen Audreyhin (ääniroolissa Taylor Swift), joka on häntä hieman vanhempi. Kun Audrey kertoo Tedille haluavansa takapihalleen oikean puun, päättää Ted etsiä sellaisen tehdäkseen Audreyhin vaikutuksen. Ongelma on kuitenkin siinä ettei oikeita puita ole enää missään. Tedin energinen isoäiti (ääniroolissa Betty White) muistaa kuitenkin ajan jolloin puita vielä oli ja kehottaa Tediä menemään tapaamaan Once-ler (ääniroolissa Ed Helms) nimistä miestä, joka asuu kaukana kaupungin ulkopuolella. Päästyään aidatun kaupungin ulkopuolelle Ted näkee sen ulkopuolella avautuvan turmellun maan, josta kaikki puut on hakattu pois ja kaikkialla on kuollutta. Vastahakoinen Once-ler alkaa kertomaan Tedille tarinaa omasta nuoruudestaan, jolloin hän saapui samoille seuduille, alkoi kaataa puita ja rikastui. Samalla hän kohtasi myös puita suojelleen pienen mutta pippurisen olennon nimeltä Lorax (ääniroolissa Danny DeVito), joka varoitti häntä puidenkaatamisen seurauksista. Mutta ehkäpä puut voisi vielä saada kasvamaan uudestaan ja Ted voisi auttaa siinä. Kaupungin ahne pormestari Aloysius O'Hare (ääniroolissa Rob Riggle) on tehnyt omaisuutensa myymällä sen tyhmille asukkaille raikasta ilmaa eikä voi antaa puiden kasvaa, sillä ne tuottavat raikasta ilmaa ilmaiseksi. Niinpä hän aikoo estää Tediä aikeissaan.
Dr. Seuss nimellä paremmin tunnettu Thedor Seuss Geisel oli suosittu yhdysvaltalainen lastenkirjailija ja kuvittaja, jonka teoksista on 2000-luvulla tehty kolme elokuvasovitusta, Jim Carreyn tähdittämä The Grinch, Mike Myersin tähdittämä Katti sekä animaatio Horton. Ne ovat olleet varsin hyviä menestyksiä, joten tänä vuonna valmistui myös toinen animaatio Lorax, joka on tehty Dr. Seussin Lorax-lastenkirjan pohjalta. En ole kyseistä teosta lukenut, joten en osaa sanoa miten paljon tämä animaatio eroaa siitä, mutta ilmeisesti joitakin muutoksia on tehty. Lorax ja monet muut hahmot ovat kuitenkin pysyneet aika uskollisina Dr. Seussin piirustuksille. Animointi on tehty tietokoneella 3D:nä ja edustaa tyyliä, josta en hirveästi pidä. Juoni ja hahmot veivät kuitenkin hienosti mukanaan. Etenkin pidin elokuvan kantaaottavasta sanomasta. Ihan pienimmät lapset eivät ehkä aivan kaikkea siitä ymmärrä, mutta perusjutut tulevat kyllä jokaisille omilla aivoillaan ajattelemaan pystyville ihmisille hyvin selviksi. Aikuiskatsojille ne tietysti avautuvat vielä paremmin. Lisäksi elokuvan eläinhahmot ovat sympaattisia, joten muitakin syitä löytyy elokuvan katsomiselle. Lorax on hahmona ihan mieleenjäävä ja Danny DeVito tekee ääniroolissa hyvää työtä. Välillä myös lauletaan ja hieman tanssitaankin. Taloudellisesti elokuva on ollut melkoisen iso menestys, joten lisää Dr. Seussin lastenkirjoihin pohjautuvia animaatiota on varmasti luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti